Hairahdun nyt tekoon, jolta olen pitkään yrittänyt
välttyä. Syypää on kansainvälisen Play Fair –verkoston huhtikuussa
julkaistu raportti, joka poiki sähköpostiini joukon kysymyksiä.
Millaiset lenkkarit nyt sitten uskaltaa kaupasta ostaa, jos ei halua
syyllistyä työläisten riiston tukemiseen tai jos haluaa edistää
eettisempiä työoloja kehitysmaissa? Jos kerran kaikkien tunnetuimpien
urheilubrändien tuotantoketjusta yhä löytyy mätäpaiseita, mitä
vaihtoehtoja kuluttajalle jää eettiseen käyttäytymiseen?Tepä sen sanotte – arvatkaa vain, montako kertaa olen itse yrittänyt pohtia kaupassa samaa! Yritän siis vastata, ikään kuin itselleni, ja yksityisesti. Ammattiyhdistysliikehän ei jakele yrityksille papukaijamerkkejä eettisestä käyttäytymisestä.
Paras ja varmin nyrkkisääntö lenkkariostoksilla on se, että helppoa, luotettavaa ja varmaa ohjetta sen Kaikkien Eeetisimmän Lenkkarin löytämiseksi ei ole. Useimmat tunnetut lenkkarimerkit valvovat jo tossujensa tuotantoketjua ja pyrkivät tosissaan karsimaan pahimpia epäkohtia. Paha vain, että valvontajärjestelmät vuotavat. Täysin aukotonta valvontaa ole olemassakaan eikä ihan heti tulekaan.
Miksi?
Siksi, että teollinen ja maailmanlaajuinen tuotantoketju on erittäin vaikea ja kallis valvottava, jopa niin yksinkertaiselta vaikuttavan esineen kuin lenkkitossun tuotannossa. Luotettava valvonta kasvattaa kustannuksia ja vähentää vaihtoehtoja alihankinnassa. Vaikka lenkkareita markkinoivalla suuryhtiöllä olisi kuinka pätevä eettinen ohjeisto, sen perustavoitteena on kuitenkin alentaa tuotantokustannuksia mieluummin kuin kasvattaa niitä. Näin se pystyy myös myymään halvemmalla - ja yrityksen sisäänostajathan tietävät hyvin, että edullinen hinta vetää meitä kuluttajia paremmin kuin eettinen laatu. Siksi yhtiön vastuullisuusohjelmat jäävät niin monesti hintakilpailun, tuotannon tehostamisen ja kustannusten karsimisen jalkoihin.
Jos kerran täysin luotettavaa valvontaa ei ole, eikö ole kuluttajalle yksi ja sama, mistä ja millaiset lenkkarit hankkii? Ei aivan.
On olemassa joukko tunnettuja yhtiöitä, jotka vastoinkäymisistä ja alituiseen paljastuvista valvonnan pettämisistä huolimatta jatkavat järjestelmiensä kehittämistä ja osoittavat valmiutta jopa yhteistyöhön alan työolojen parantamiseksi. Mikään niistä ei yksinään ole selkeästi muita parempi vastuullisuudessaan tai työläistensä kohtelussa. Ne ovat silti julkistaneet suuren osan tuotantoketjuaan ja altistaneet näin itsensä ulkopuoliselle kritiikille.
Kyseiset yhtiöt eivät tarvitse paapomista, sillä ne ovat alansa johtajia ja omistajilleen jättituottoja tahkoavia tuloskoneita. Ne tarvitsevat rakentavaa mutta tiukkaa kritiikkiä ja kannustusta laajapohjaiseen ja ennakkoluulottomaan yhteistyöhön alan eettisen valvonnan tehostamiseksi. Juuri näille yhtiöille Play Fair –verkosto ehdottaa tavoiteohjelmaansa, joka tähtää jo Pekingin Olympiakisojen jälkeiseen aikaan.
Siis ne nyrkkisäännöt?
Älä osta merkittömiä halpalenkkareita, joiden valmistajasta ja valmistusmaasta ei ole mitään tietoa. Älä ylipäätään osta lenkkareita tai urheiluvälineitä viestittämättä samalla jotain myyjälle ja sitä kautta kauppaketjulle ja sen tavaratoimittajille.
Kysy, mitä kaikkea myyjä ja kauppa tietävät juuri noista haluamistasi lenkkareista ja kerro, että tiedot vaikuttavat ostopäätöksiisi. Kun olet ostoksesi tehnyt, lähetä jonkun sopivan kampanjaverkoston kautta kannustusviesti tossufirmalle: ”Arvoisa yhtiö, ostin juuri lenkkitossunne ja haluan, että ponnistelette entistä enemmän parantaaksenne tossuntekijän työoloja!”
Myönnän että tuo on vaisu tapa ottaa kantaa ja osoittaa eettisyyttään. Mutta maailma näyttää muuttuvan varmemmin sitkeän hivutuksen kuin näyttävien sankaritekojen avulla.
Ja jos nyt haluaa olla oikein supereettinen ja tyytyy marginaalituotannon tukemiseen, voi aina käydä vilkuilemassa amerikkalais-kanadalaisen NoSweat –brändin tennarivalikoimaa. Se on tarjolla sekä netissä että maailmankaupoissa. Tavara on ”100 % Union Made”, ammatillisesti järjestäytyneiden tehtaiden tuotantoa.
_____________________________________________________________
Kolumni on julkaistu Toimihenkilöunionin PRO-lehdessä toukokuussa 2008
