Odotan jo malttamattomana elokuvan, teatterin ja
kirjallisuuden versioita kuluneen syksyn finanssikriisistä. Aineistoa on
koko skaalan laidasta laitaan: inhimillisiä murhenäytelmiä
tragedioihin, sietämätöntä jännitystä trillereihin, käsittämättömän
hölmöjä käänteitä farsseihin, komedioihin ja satiireihin.
Kahdeksankymmenluvun pörssihuumaa irvinyt Oliver Stonen elokuva ”Wall Street” onnistui aikanaan kuvaamaan pelin säännöt kaikessa raadollisuudessaan myös niille, joilla ei ollut edes perustietoa finanssimaailman toiminnasta. ”Ahneus on hyvästä”, tiivisti elokuvan päähenkilö, suursijoittaja Gordon Gekko tunnuslauseensa.
Jo vuosia aiemmin Peter Sellers oli tehnyt maailmankuuluksi roolihahmonsa Mr. Chancen, todellisesta elämästä mitään tietämättömän puutarhurin, joka vahingossa nousi television talousguruksi(*. Järkevätkin ihmiset ottivat todesta hänen puutarhanhoito-ohjeensa, joiden luultiin olevan filosofisia ja koskevan taloutta. Elokuva tuntui tuolloin loistavalta vitsiltä, mutta viimeisten kuukausien valossa edesmenneen Paavo Haavikon määritelmä parodiasta ja sen mahdottomuudesta alkaa taas kummitella mielessä.
Vai miten pitäisi ymmärtää sitä, että talouden kultasormina julkisuudessa paistatelleet vaurastumisen gurut paljastuvatkin (taas) koko maailmaa horjuttavan finanssikriisin moottoreiksi? Vain hetki sittenhän Islannin salskeat geelitukat valtasivat suomalaisyhtiöiden nurkkia ja antoivat televisiossa neuvojaan menestyksellisestä taloudenpidosta. Samojen opastajien johdolla saarivaltion virtuaalitalous paisui poksahduspisteeseen kuin se kuuluisa sadun sammakko, joka yritti olla härkää suurempi.
Menestys pörssipelissä, pankkibisneksessä tai yrityskaupoissa näyttää jostain syystä glorifioivan menestyjän niin, että tämä on pätevä antamaan päättäjille myös valtiontaloutta, yhteiskuntapolitiikkaa ja jopa maailman talousjärjestelmää koskevia ohjeita. Katsokaa vain, miten auliisti talousjournalismi on antanut palstatilaa jokaiselle pankkiiri Björn Wahlroosin suusta tipahtaneelle helmelle – ja miten vähän sama talousjournalismi on tähän saakka kyseenalaistanut hänen lausuntojaan. Niiden sisältöhän on jo vuosia ollut se yksi ja sama: veroja pitää aina ja kaikkialla alentaa, eikä valtioiden tai kansainvälisten instituutioiden pidä millään tavalla eikä missään puuttua markkinoiden vapaaseen toimintaan.
Jos talouskriisistä tehtäisiin sketsisarja, suosikkini yhden sketsin päärooliin olisi ehdottomasti Björn Wahlroos. Hän esittäisi autotehtaan koeajajaa, jonka tehtävänä on arvioida auton ohjausjärjestelmää.
Ensimmäisessä otoksessa kuski istuu testiajokin rattiin, nostaa peukalonsa pystyyn ja virnistää poikamaisesti. Sitten auto kiihdyttää radalle, mutta alkaakin äkkiä poukkoilla holtittomasti kuin vauhkoontunut vasikka. Kuski yrittää pysyä radalla, mutta ajokki ei tottele, vaan kaataa bensamittarin ja rusikoi hengiltä kaksi mekaanikkoa. Lopulta meno päättyy rysähdykseen ja savupilveen.
Viimeisessä otoksessa savu hälvenee. Rusinaksi litistyneen ajokin ovi aukeaa ja esiin pulpahtaa näköjään täysin vahingoittumaton testiajaja.
”Vad spännande grej”, kuski hymyilee viiksiään sipaisten. ”En sanoisi että tässä on mitään varsinaista vikaa. Ohjaus toimii pääasiassa lähes oikein, mutta sen ennustettavuus on rajallinen.”
----------
*) Being There (suom. Tervetuloa Mr. Chance) – Jerzy Kosinski ja Hal Ashby 1979
______________________________________________________________
Kolumni on julkaistu Toimihenkilöunionin PRO-lehdessä marraskuussa 2008
