Vietnamilaisella kalatehtaalla sadat nuoret ja
ahkerat kädet puhdistavat tonnikalaa purkkiin. Tehdas on juuri
reputtanut asiakasfirmojen teettämän eettisyystarkastuksen ylettömien,
siis laittomien ylitöiden vuoksi. ”Tytöt” haluaisivat kyllä tehdä
pitempiä päiviä, joten miksi se pitää kieltää, amerikkalainen
tuotantojohtaja harmittelee.
Muuten työehdot näyttävät olevan mallillaan. Minimipalkan päälle tehdas tarjoaa työntekijöilleen jopa ilmaiset ateriat.
”Oli pakko”, tuotantojohtaja perustelee kuin anteeksi pyydellen. ”Tyttöjä pyörtyili linjalle, tuli liikaa tuotantokatkoja”.
Mykistyneille vieraille selitetään, että maaseudulta tehdastöihin tulleet nuoret naiset lähettävät mahdollisimman suuren osan palkastaan kotiin. Siksi omista ruokamenoista tingitään niin, etteivät kaikki pysy pystyssä koko kahdentoista tunnin työvuoroa.
Kalatehdas muistui mieleeni Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n uudesta lehdestä, jossa suomalaisia höykytetään kovempaan työntekoon. Liiton talous- ja verovaliokuntaa johtava juristi Petri Niemisvirta ihastelee Brasilian, Kiinan ja Intian hyvää demografiaa - nuorethan jaksavat tehdä töitä ”vähän eri lailla”. Shanghain suomalaisen Business Councilin vetäjä kauhistelee toisessa jutussa, miten Suomessa ”ihmiset viettävät milloin kuuden viikon kesälomia, milloin kahden viikon joululomia”.
Kuin kevätjuhlassa puhuva kansakoulun rehtori EK saarnaa laiskoille oppilailleen, ettei finanssikriisin jälkeen ole paluuta ”vanhaan maailmaan”. Eikä tällä tarkoiteta sääntelemättömiä finanssimarkkinoita, vaan sopimuksin säänneltyjä työmarkkinoita, vuosilomia, ylityökorvauksia ja muita jäykkyyksiä, joita järjestäytynyt ammattiyhdistysliike on luovan ja innovatiivisen yrittäjyyden esteiksi kasannut.
Olisi helppo kuitata tuo kaikki vuorineuvosten jokavuotiseksi vappusaarnaksi, ellei taustalla niin selkeästi kummittelisi se Suuri Suunnitelma. Globaalissa tuotantoketjussa testattuja työelämän käytäntöjä ajetaan väellä ja voimalla suomalaisille ja pohjoismaisille työmarkkinoille. Neoliberaalin projektin keskeiset opinkappaleet tarjotaan meille kuin luonnonvoimina, joihin ei poliittisilla päätöksillä voi vaikuttaa ja joihin meidän on vain sopeuduttava, jos haluamme säilyttää hyvinvointimme.
Kuten kehitysmaiden tavara- ja palvelutehtaissa, myös suomalaisten on varauduttava tekemään työtä enemmän, pitempään ja tehokkaammin, mieluiten juuri sellaisissa pätkissä kuin teettäjän tarpeisiin kulloinkin sattuu sopimaan. Olen kysynyt tätä ennenkin ja kysyn nyt jälleen: tuollaista maailmaa, tuollaista elämääkö meidän tosiaankin tulisi tavoitella?
_____________________________________________________________
Julkaistu vieraskolumnina Vihreä Lanka -lehdessä vappuaattona 2010
