lauantai 15. toukokuuta 2010

Tekoja vai selityksiä?

Suosi suomalaista, vaikka se tehdäänkin Aasiassa, kehottaa Haltin toimitusjohtaja Martti Uusitalo lehtihaastattelussaan(*. Aiheena on Puhtaat vaatteet –kampanjan julkistama selvitys, jonka mukaan Halti ei valvo käytännössä juuri mitenkään Kiinassa ja Vietnamissa tehtyjen vaatteidensa eettisyyttä.

FinnWatchin tuottama selvitys perustuu yritysten itsensä antamiin tietoihin ja vastauksiin. Niinpä Uusitalolla ja toisella haastatellulla, Halosen toimitusjohtajalla Pekka Halosella onkin ollut ilmeisen epäkiitollinen tehtävä selittää, etteivät asiat ihan niin kehnolla tolalla olekaan.

Valitettavasti selitykset saavat vaateyrittäjät näyttämään siltä, että heidät on yllätetty kiusallisesti housut kintuissa. Muuten kai tunnettujen yhtiöiden ykkösmiehet eivät voisi päästää suustaan niin pulskia sammakoita kuin he Aamulehden tentissä tekevät.

Uusitalo ilmoittaa, että Haltissa kyllä tiedetään, mitä heidän käyttämiensä tehtaiden tuotantolinjalla tapahtuu. ”Puutumme aina, jos tehtaassa paljastuu väärinkäytöksiä”, hän vakuuttaa. Halti ei toimitusjohtajan mukaan puutu tehtaiden palkkoihin, mutta valitsee kuitenkin tehtaat ”niin, että ne noudattavat minimipalkkoja”.

Miten tuo kaikki on mahdollista, jos Halti ei tee lainkaan omia eettisyystarkastuksia eikä kuulu mihinkään ammattimaisesti tarkastuksia tekevään kansainväliseen verkostoon? Telepatiallako?

Kiinassa lukemattomat tehtaat ovat jääneet kiinni kaksinkertaisesta palkka- ja työaikakirjanpidosta. Niin Kiinan kuin Vietnaminkin vaatetustehtaissa on erittäin tavallista, että laillisen minimipalkan tasolle yltää vain tolkuttomalla määrällä ylitöitä, joita ei kirjata ylitöiksi. Mutta Haltia nämä ongelmat eivät jostain oudosta syystä koske, vaikka tehtaissa tehdään vain laaduntarkastuksia.

Halosen toimitusjohtaja tähdentää olleensa rehellinen, kun kertoi tutkijalle yrityksensä yhteyksistä kenraalijuntan Burmaan. ”Kaikki eivät vastaa yhtä rehellisesti”, Pekka Halonen arvioi. Burmasta Halonen hairahtui toimitusjohtajan mukaan hankkimaan, koska kaikkea ei voi tietää ja kun ”suomalainen tavarantoimittaja sanoi, että siellä on siistit ja hyvät tehtaat”.

Kansainvälinen työjärjestö ILO antoi vuonna 2000 kuuluisan suosituksensa, jonka mukaan talousyhteistyötä sotilasjuntan hallitseman Burman kanssa tulee välttää. Erityisesti tämä koskee Burmassa urakoivia tai siellä tavaraa teettäviä yhtiöitä, koska niiden tuottamat rahavirrat pönkittävät vääjäämättä kenraalien ja heidän lähipiirinsä valta-asemaa.

Onko siis ymmärrettävä, että kesti kymmenen vuotta, ennen kuin tieto ILO:n suosituksesta ja Burman oloista kantautui myös suomalaisen muotiyhtiön korviin? Ja miten pitäisi tulkita sitä, että Halosen tuotepäällikkö muistaa Burma-hankinnan taustat tässä lehdessä eri tavalla kuin toimitusjohtaja Aamulehdessä?

Tietoa Burman tilanteesta on ollut saatavilla internetin hakukoneista muutamalla napin painalluksella. Tutkimuslaitokset ja -verkostot ovat tuottaneet läjäpäin raportteja vaatetusalan työoloista ja palkkatasosta Aasian maissa ja esimerkiksi lasten työnteosta Kiinassa – ilmiö jota kumpikaan toimitusjohtaja ei ole itse havainnut.

Ratkaisevaa on se, päättääkö yritys paneutua taustoihin ja varaako se riittävästi resursseja eettisyytensä parantamiseen ja edes jossain määrin uskottavan valvonnan toteutukseen. Se on pitkä tie, ja pienelle perheyhtiölle tietenkin vaikeampi kuin kansainväliseksi brändiksi pyrkivälle olympiajoukkueen vaatettajalle. Mutta yritysjohtajien kommenteista voi päätellä, että kumpikaan ei ole ottanut edes ensimmäistä askelta. Ei vaikka Martti Uusitalo julistaakin, että ”jokaiselle itseään kunnioittavalle brändille eettinen uskottavuus on yhtä tärkeää kuin laatu”.

Halosen toimitusjohtaja todistaa rehellisyytensä kertomalla, miksi yhtiö ei ole liittynyt mihinkään kansainväliseen valvontajärjestelmään: ”Ne maksavat tehtaille aika paljon.”

Kansainvälisen hiihtoliiton FISin hallitukseen vastikään pyrkinyt Martti Uusitalo taas pesee yhtiönsä kädet näin: ”Eihän omista lapsistakaan aina tiedä, missä he menevät”.
 
*) Toimittaja Annina Huhtalan tekemä haastattelu Aamulehdessä 11.4.2010

_____________________________________________________
Julkaistu SASKin Työmaana maailma -lehdessä toukokuussa 2010