Sähköpostiin ilmestyi
peräjälkeen kaksi viestiä, jotka molemmat koskivat samaa, tunnettua
suuryhtiötä. Ensimmäinen viesti kertoi, että monikansallinen ruokajätti
Nestlé on toistaiseksi ainoana ruokayhtiönä maailmassa päässyt kestävän
kehityksen raportoinnissaan vaativalle A+ -tasolle. Veden käytön,
ravitsemuksen ja maaseutukehityksen lisäksi uusin raportti on nyt
laajentunut koskemaan myös ihmisoikeuksia ja inhimillistä
monimuotoisuutta, ilmastomuutosta, biodiversiteettiä ja korruption
torjuntaa.
Kuulostaa vaikuttavalta. Raportointi siis paranee paranemistaan, mutta kuinka on toiminnan laita?
Vastaus
on heti siinä seuraavassa viestissä. Allekirjoittaja on kansainvälinen
elintarviketyöläisten liitto IUF, joka pyytää lähettämään Nestlén
yhtiökokoukselle pakistanilaisia työntekijöitä tukevan vetoomuksen.
Nestlén maitotehdas Kabirwalassa Pakistanissa on antanut laittomat
potkut ammattiliiton puheenjohtajalle ja uhmaa oikeuden määräystä
peruuttaa irtisanominen. Samainen tehdas on jo vuosia käyttänyt
tuotantolinjoillaan satoja ala-arvoisilla työehdoilla ahkeroivia
pätkätyöläisiä, jotka se on vuokrannut hämäräperäiseltä,
pidätysmääräystä pakoilevalta työvoimajobbarilta. Ammattiliiton mukaan
vuokratyöjobbarien käyttö ei ole poikkeustapaus, vaan oleellinen osa
Nestlén tuotantoketjua.
Kuulostaa irvokkaalta, ja samalla niin
masentavan tutulta. Eikä samainen yhtiö ollutkin vielä äskettäin
kansainvälisen kampanjoinnin kohteena siksi, että sen Panjangissa,
Indonesiassa toimiva kahvitehdas ei tunnustanut ammattiliiton
toimintaoikeuksia eikä suostunut neuvottelemaan liiton kanssa
työehtosopimuksesta? Ja eikö näitä tapauksia löydy uuvuksiin asti, aivan
lähivuosilta, ja muidenkin hienoja raportteja tekevien yhtiöiden kuin
Nestlén toiminnasta?
Yritysten yhteiskuntavastuuta tuupitaan
juuri nyt eteenpäin monilla foorumeilla. Se on näkyvä elementti myös
Suomen hallituksen uudessa kehityspoliittisessa toimintaohjelmassa, joka
on nostanut sen osaksi ”osallistavaa ja työllistävää vihreää taloutta”.
Ajatus on rohkaista yrityksiä parantamaan toimintansa ja
tuotantoketjunsa eettistä laatua vapaaehtoisesti, suositusten tai
korkeintaan väljästi sitovien ohjeistusten voimin, rakentavassa
yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kanssa.
Myös
ammattiyhdistysliike on ollut mukana yhteisten pelisääntöjen
kehittelyssä. Se on kuitenkin suhtautunut epäilevästi vapaaehtoisuuden
voimaan ja vaatinut sitovuutta yrityksiä koskevaan sääntelyyn. Syy on
selvä: ammattiliitot tuntevat tehdassalien, kauppakeskusten ja
plantaasiviljelmien todellisuuden. Eikä se todellisuus useinkaan vastaa
palkituissa raporteissa tai eettisissä julistuksissa piirrettyä kuvaa
suuryhtiön toiminnasta.
Mikä saa yrityksen tekemään aitoja,
kouraantuntuvia muutoksia tuotantoketjunsa työolojen valvontaan ja omiin
hankintakäytäntöihinsä? Vapaaehtoisuusko, sosiaalinen vastuuntunto tai
usko eettisyyden markkinointivoimaan? Ei siltä näytä.
Huipputuloksia
tahkoava elektroniikkajätti Apple pelastautui vast’ikään yritysvetoisen
eettisyysverkoston FLA:n suojelukseen, kun toistuvat paljastukset sen
sopimusvalmistajien kehnoista työoloista havahduttivat jo
brändiuskovaisetkin kyselemään kiusallisia. Tony Hilfigerin, Calvin
Kleinin ja useiden muiden luksusmerkkien vaatteita Bangladeshissa
tuottava suuryhtiö PVH Corporation taipui sekin vasta äänekkään
kampanjoinnin ja järkyttävien paljastusten jälkeen solmimaan tehtaiden
paloturvallisuutta edistävän sopimuksen ammattiliittojen ja
kampanjaverkostojen kanssa. Entäpä hengenvaarallinen hiekkapuhallus
farkkujen tuotannossa, nälkäpalkat urheiluvaateteollisuudessa,
lapsityöläiset suklaafirmoille tuottavilla kaakaoplantaaseilla? Mihin
noista ongelmista yhtiöt olisivat kunnolla puuttuneet ilman ay-liikkeen
ja kampanjaverkostojen jatkuvaa ahdistelua?
Tuoreiden
esimerkkien valossa näyttää vahvasti siltä, että vapaaehtoisen porkkanan
sijasta yhtiöiden käytökseen vaikuttaa käytännössä keppi: pelko
pitkäaikaisesta maineen menetyksestä, kuluttajien kaikkoamisesta,
työrauhan katoamisesta ja tuloksen notkahduksesta. Ammattiliitoillehan
tämä päätelmä tuskin on uutinen.
______________________________________________________
Julkaistu SASKin Työmaana maailma -lehdessä toukokuussa 2012
