Pehmeitä paketteja työläisen taivaasta?

Ruotsalainen vaatejätti Hennes & Mauritz allekirjoitti marraskuussa sopimuksen, jonka eteen ammattiyhdistysliike naapurissa ja maailmalla on tehnyt vuosien työn. Yhtiö sitoutuu moraalisesti siihen, että sen vaatteiden tuotantoketjussa kaikkialla maailmassa kunnioitetaan työntekijöiden perusoikeuksia.

Sopimusta lukiessa voi kuvitella, mitä mekko- tai puserotehtaassa tapahtuu, jos juridisen niukka teksti muuttuu sanasta lihaksi. Työntekijät voivat painostusta tai potkuja pelkäämättä liittyä ammattiliittoon. Liitto voi neuvotella ja sopia palkoista ja muista työehdoista ja toimia tehtaalla ilman, että saa kimppuunsa johtajan tilaaman torpedoryhmän. Työpäivät ovat säällisen mittaisia, ylityöt korvataan, eikä ketään pakoteta henkensä kaupalla vaarallisiin töihin. Palkka riittää työntekijän ja hänen perheensä perustarpeisiin ja lasten koulunkäyntiin.

Onko tässä jotain erityistä hehkutettavaa? Ei ehkä suomalaisesta näkökulmasta. Mutta Etiopiassa, Kambodzassa tai Indonesiassa ahertavan vaiheompelijan arjessa muutos on mullistava. Hänen näkökulmastaan tehtaasta on tullut säällinen työpaikka, lähestulkoon työläisen taivas.

Koputtelua taivaan porteilla

Toistaiseksi tämä on kuvittelua, ikään kuin koputtelua taivaan porteilla. Varsinainen työ eli tuotantoketjun tehostettu valvonta yhdessä ammattiliittojen kanssa on vasta alkamassa. Henkan ja Maukan vaatetavaraa valmistaa eri puolilla maailmaa liki 2 000 tehdasta ja puolitoista miljoonaa työntekijää.

H&M:n ja teollisuusalojen kansainvälisen liiton IndustriAllin sopimus ei ole ainoa laatuaan. Liitot ja isot yhtiöt ovat solmineet niitä kymmenittäin. Sopimuksista ei maailmalla paljon tiedetä, ei varsinkaan käytännön vaikutuksista tehtaiden lattiatasolla. Yksi syy on se, etteivät osapuolet tavoittele julkisia paljastuksia, vaan puutteiden korjaamista neuvotellen. Helppoa on silti ennustaa, että juuri Henkan ja Maukan sopimus joutuu alkumetreistä lähtien monen suurennuslasin alle, muuallakin kuin ammattiyhdistysliikkeessä.

Onko Marimekko silakka vai lohi?

Kun vaatetehtaissa maailmalla nyt odotellaan ruotsalaisten joulutonttua, suomalaisista lahjoista ei ole tietoakaan. Yksikään meikäläisistä suuryhtiöistä ei ole suostunut edes neuvottelemaan globaalista sopimuksesta.

Miten olisi alkajaisiksi joku pienempi? Vaikkapa suomalaisia vaatteitaan maailmalla teettävä Marimekko? Tottahan silakat ovat edelleen pieniä joulukaloiksi. Mutta näissä oloissa Marimekko globaalin sopimuksen partnerina olisi ay-liikkeelle jo arvokas kotiin vieminen, likipitäen lohi.

-------------------------

Teksti on julkaistu kolumnina Ammatissa Pro -lehden numerossa 6/2016. Katso lehden verkkoversio... 

Lue uutinen H&M:n ja IndustriAllin sopimuksesta SASKin sivuilta...

Lahjakkaimmat yksilömme

Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh ilmoitti elokuussa yhtiönsä voitollista tulosta julkistaessaan, ettei hän itse voi osallistua mihinkään johtajien palkkatalkoisiin. Konsernijohtajan palkasta puolet riippuu kuulemma yhtiön tuloksesta ja osakekurssista, joten omistajat kärsivät, jos palkkaa alennetaan, Stadigh määritteli.

Tämä viisaus lausuttiin samaan aikaan, kun tasavallan uusi poliittinen johto paimentaa kansalaisia vimmatusti yhteisvastuuseen, palkkamalttiin ja pitempään työpäivään. Konsernijohtaja luikkii vetoomusta piiloon omistajien selän taakse, mutta epäilen, löytyykö edes Sammon omilta toimihenkilöiltä ymmärrystä hänen perusteluilleen. Heitähän tuottavuustalkoot vuorenvarmasti koskevat, ihan omistajien kärsimyksistä riippumatta.

Tätä ennen hallituksen ja EK:n talkoovetoomuksia pitivät pilkkanaan Portugaliin eläköityneet upporikkaat yritysjohtajat. Heitä koskevassa keskustelussa vuorineuvosten rintama hajosi jo näyttävästi. Pari tunnettua yritysjohtajaa laukoi kovia sanoja ”luusereista” ja matalamoraalisista vastuunpakoilijoista. Metsoa ja Patriaa luotsannut vuorineuvos Jorma Eloranta taas arvioi, että ”rationaalisesti ajatteleva ihminen” voi hyvin lähteä Portugaliin, kun se kerran on ”taloudellisesti edullista” ja laillista.

Ja kyseessähän ovat pankkiiri Björn Wahlroosin määritelmän mukaan lahjakkaimmat yksilömme, joiden tulonmuodostusta, palkitsemista ja etuuksia ei hänen mielestään tulisi mitenkään rajoittaa tai kyseenalaistaa.

Köyhissä maissa yhteiskuntien kehittymistä ja olojen kohenemista jarruttaa aivan ratkaisevalla tavalla kaikkialle pesiytynyt epätasa-arvo, saalistus ja korruptio, jota kulloinkin valtaan päässyt eliitti pikemmin lannoittaa kuin kitkee. Eliitin käyttäytyminen ja esimerkki vaikuttaa: kansakunnan moraalikoodi vääristyy, yritys rakentaa keskinäiseen luottamukseen ja vakauteen perustuvaa yhteiskuntaa vaikeutuu.

Suomea on totuttu pitämään esimerkkinä toisenlaisesta yhteiskunnasta. Tasa-arvon tuottama yhteiskuntarauha, vakaus, ennustettavuus ja sopimusten pitäminen ovat hyveitä, joita myös liike-elämä ja sijoittajat arvostavat. Näiden varassa myös verojaan nyt pakoileva bisneseliitti on vaurautensa luonut.

Suomalaisia johdetaan kuulemma edestä ja esimerkillä, mutta näinkö se tapahtuu? Vääntämällä kansalle rautalangasta, että joillakuilla on erivapaus luikerrella eroon yhteisvastuusta ja kohtuuden rajoista? Ja että ”rationaalinen ajattelu” tarkoittaa vain tulonmuodostusta ja omien etujen maksimointia, ei käsitystä arvojohtajuudesta ja sen merkityksestä yhteiskuntamoraalille?

En oikein jaksa enää uskoa vapaaehtoisuuteen tai hyväntekeväisyyteen – varsinkaan niiden taholta joilla siihen olisi varaa. Lisää järkevää sääntelyä ja kaikkia koskevaa oikeudenmukaista verotusta, kiitos!

Teksti on julkaistu kolumnina Ammatissa Pro -lehden numerossa 4/2015. Katso Ammattiliitto Pron kotisivut

Vain paholainen pukeutuu Pradaan

Suostuisitko omalla naamallasi tai nimelläsi markkinoimaan järjettömän kallista vaatekappaletta tai käsilaukkua, jonka tekijä saa nälkäpalkkaa eikä pysty elättämään sillä perhettään?

Eipä hätää, ei tarvitsekaan. Tilallesi riittää tulijoita: Wayne Rooney, Kelly Brook, Kyley Minogue, Sofia Coppola, Bono, Diego Maradona, Angelina Jolie, Keith Richards, Karl Lagerfeldt, Mihail Gorbatshov, Sean Connery, ja mitä näitä onkaan.

Nämä kaikilta kanavilta tutut hahmot ovat kukin vuorollaan poseeranneet laukkuja ja muuta luksustavaraa valmistuttavan Louis Vuittonin tuotteita ja arvoja esittelevässä ”Core values” –kampanjassa. Se puhuu ylevästi kulttuuriarvoista, perinteistä, rakennusten suojelusta, isä-tytär-suhteesta. Yhtiön tuotteita valmistavista ihmisistä, heidän lapsistaan tai elämästään kampanja ei sano sanaakaan. 

    

Alle vuoden vanhan tutkimusraportin mukaan Prada, Hugo Boss ja Louis Vuitton kuuluvat niihin brändeihin, jotka näyttävät vähiten välittävän tuotteidensa tekijöiden työoloista, palkkatasosta ja elämänlaadusta. Laukku maksaa kyllä silmän päästä, kuten espanjankielisessä maailmassa sanotaan, mutta eettisyyslinjaus on onttoa löpinää, eikä käytännöstä kerrota. Elämiseen riittävä palkka ei kuulu näiden yhtiöiden arvoihin.

Työoloja selvittävien tutkijoiden kysymykset yhtiöillä on tapana kuitata ylimielisesti vaikenemalla. Vastauksia alkaa herua vasta sitten, kun joku tarpeeksi laajalevikkinen julkaisu nostaa asiasta tarpeeksi ison haloon.

Paljonko Pradan, Louis Vuittonin tai Hugo Bossin tuotteiden tekijä saa palkkaa? Pystyykö hän elättämään sillä perheensä ja laittamaan lapsensa kouluun? Kun brittilehti tivasi asiaa, Hugo Boss vastasi, että palkat ”sovitaan paikallisesti” ja ettei yhtiö voi niihin vaikuttaa.

Väärä vastaus.

Elämiseen riittävä palkka luokitellaan kansainvälisissä sopimuksissa ihmisoikeudeksi. Nälkäpalkka on siis ihmisoikeusloukkaus. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa periaatteissa sanotaan selvästi, että kansainvälisesti toimiva yritys on velvollinen selvittämään tuotantoketjunsa mahdolliset ihmisoikeusloukkaukset ja ryhtymään toimiin niiden korjaamiseksi.

Luksusmerkkien pääkonttoreissa ohjeita ei ilmeisesti ole sisäistetty. Ainakaan Prada ja kumppanit eivät näe tarvetta olla näissä asioissa ”eksklusiivisia”, siis erottua eettisyydessä edukseen.

Mihin sarjaan tämä linjaus pistää luksuslaukkujen kanssa poseeraavat merkkihenkilöt? Rahatukkuun haksahtaneiksi hölmöiksi vai peräti moraalittomiksi paholaisiksi? Mikäpä minä olen tuomitsemaan. Enhän kirkkoihin kuulumattomana voi kysyä Paaviltakaan. Hänen tammikuista Filippiinien-matkaansa markkinoitiin pitkin Metro Manilan katuja julisteilla, joita sponsoroi alipalkattua pätkätyövoimaa hyödyntävä hampurilaisketju McDonalds.

Kolumni on julkaistu Ammattiliitto PRO:n lehdessä maaliskuussa 2015

Lisää tietoa kolumnin teemoista SASKin kotisivuilla