Maan suurimman lehden toimittaja kolusi alkuvuoden numerossa Tokmannin
halpahallia Klaukkalassa ja löysi sähkövatkaimen. Hinta 12,95 euroa, takuu 12
kuukautta, alkuperämaa tuntematon.
Koska toimittaja ei ole tavallinen kuluttaja, hän pääsi juttua tehdessään kysymään konsernin hankintajohtaja Karri Pullilta, missä vekotin on tehty. Pulli ei kerro, ei edes valmistusmaata, koska ”tieto halutaan salata kilpailijoilta”. Toimittajan mieleen nousevat tietysti hikipajat ja nälkäpalkat, mutta Pulli vakuuttaa jutussa, että ”tehtaalla on käyty auditoimassa ja tarkistettu työolot”.
Hieraisen tarinaa lukiessa silmiäni ja luen pätkän uudestaan, mutta
uskottava on: aivan kuin lukisi viisitoista vuotta vanhaa lehtijuttua ajalta
ennen jättiyhtiö Niken päätöstä julkistaa koko tuotantoketjunsa, ennen
Bangladeshin monia tehdasromahduksia tai YK:ssä hyväksyttyjä periaatteita yrityksistä
ja ihmisoikeuksista.
Miten paksua pajunköyttä nämä ysiysikauppiaat uskovat voivansa
kuluttajille ja medialle edelleen, aina uudestaan ja uudestaan syöttää? Miten
kauan meidän pitää suhtautua heihin kuin vanhan vitsin autokauppiaaseen, joka vakuuttaa
ajokin olleen kuntotarkastuksessa, muttei kerro tuloksia eikä tekijää.
Liikesalaisuus, tiedättehän, nuo kilpailijat.
Tosiasiassa Tokmanni ei salaile tavaroittensa alkuperää kilpailijoilta,
vaan meiltä kuluttajilta. Tavarakaupan globaalit hankintaketjut ovat
päällekkäisiä ja monesti yhteisiä. Samat tehtaat, samat hankintakonsortiot ja
samat välittäjät toimittavat tavaraa lukuisille asiakkaille, myös keskenään
kilpaileville. Jos jotakuta kilpailijayritystä sattuisi kiinnostamaan juuri jonkun
Tokmannin vatkaimen alkuperä, se selviäisi verkostojen ja agenttien avulla käden
käänteessä.
Kotisivuillaan Tokmanni-konserni ilmoittaa, että se edellyttää
tavaratoimittajiltaan ”sitoutumista vastuullisuuteen ja läpinäkyvään
toimitusketjuun myös tuotteiden valmistus- ja toimitusprosessin aikana”. Kehitysmaiden
tehtailijoilta vaaditaan siis läpinäkyvyyttä, mutta täällä Suomessa se avoimuus
voi päättyä.
Meillä ja maailmalla vietettiin viime viikolla Vaatevallankumousta. Sen
yhteydessä muisteltiin Rana Plazan tehdasta, joka kolme vuotta sitten romahti
työntekijöittensä niskaan Bangladeshissa. Kuolleet ja vammautuneet työntekijät
olivat valmistaneet vaatteita lukuisille merkkifirmoille, joista osa ei ollut
tietävinään vaatteittensa alkuperästä tai ei ainakaan halunnut kertoa sitä
kuluttajille. Siksipä vaatevallankumouksen viesti yrityksille oli taas yksinkertainen:
lopettakaa salailu, tehkää hankinnoistanne läpinäkyviä ja kertokaa kuluttajille
rehellisesti tuotteittenne alkuperästä.
Muutama suomalainen yhtiö on tämän askelen jo ottanut, mutta näköjään ei
Tokmanni. Ei vaikka se on juuri toteuttanut listautumisannin, jonka turvin se
aikoo muuntua pörssissä noteerattavaksi.
Se on epäilemättä iso askel halpahallikauppiaalle.
Vähintään yhtä iso
askel olisi ottaa tosissaan se mitä itse julistaa eettisyyslinjauksissaan.
Klaukkalasta löytynyt sähkövatkain ja hankintajohtajan selitykset eivät ole vakuuttava
työnäyte. Pörssiyhtiön on kerta kaikkiaan pystyttävä parempaan.
Kolumni on julkaistu alunperin ammattiliitto Pron nettisivuilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti