Kepillä vai porkkanalla?

Sähköpostiin ilmestyi peräjälkeen kaksi viestiä, jotka molemmat koskivat samaa, tunnettua suuryhtiötä. Ensimmäinen viesti kertoi, että monikansallinen ruokajätti Nestlé on toistaiseksi ainoana ruokayhtiönä maailmassa päässyt kestävän kehityksen raportoinnissaan vaativalle A+ -tasolle. Veden käytön, ravitsemuksen ja maaseutukehityksen lisäksi uusin raportti on nyt laajentunut koskemaan myös ihmisoikeuksia ja inhimillistä monimuotoisuutta, ilmastomuutosta, biodiversiteettiä ja korruption torjuntaa.

Kuulostaa vaikuttavalta. Raportointi siis paranee paranemistaan, mutta kuinka on toiminnan laita?

Vastaus on heti siinä seuraavassa viestissä. Allekirjoittaja on kansainvälinen elintarviketyöläisten liitto IUF, joka pyytää lähettämään Nestlén yhtiökokoukselle pakistanilaisia työntekijöitä tukevan vetoomuksen. Nestlén maitotehdas Kabirwalassa Pakistanissa on antanut laittomat potkut ammattiliiton puheenjohtajalle ja uhmaa oikeuden määräystä peruuttaa irtisanominen. Samainen tehdas on jo vuosia käyttänyt tuotantolinjoillaan satoja ala-arvoisilla työehdoilla ahkeroivia pätkätyöläisiä, jotka se on vuokrannut hämäräperäiseltä, pidätysmääräystä pakoilevalta työvoimajobbarilta. Ammattiliiton mukaan vuokratyöjobbarien käyttö ei ole poikkeustapaus, vaan oleellinen osa Nestlén tuotantoketjua.

Kuulostaa irvokkaalta, ja samalla niin masentavan tutulta. Eikä samainen yhtiö ollutkin vielä äskettäin kansainvälisen kampanjoinnin kohteena siksi, että sen Panjangissa, Indonesiassa toimiva kahvitehdas ei tunnustanut ammattiliiton toimintaoikeuksia eikä suostunut neuvottelemaan liiton kanssa työehtosopimuksesta? Ja eikö näitä tapauksia löydy uuvuksiin asti, aivan lähivuosilta, ja muidenkin hienoja raportteja tekevien yhtiöiden kuin Nestlén toiminnasta?

Yritysten yhteiskuntavastuuta tuupitaan juuri nyt eteenpäin monilla foorumeilla. Se on näkyvä elementti myös Suomen hallituksen uudessa kehityspoliittisessa toimintaohjelmassa, joka on nostanut sen osaksi ”osallistavaa ja työllistävää vihreää taloutta”. Ajatus on rohkaista yrityksiä parantamaan toimintansa ja tuotantoketjunsa eettistä laatua vapaaehtoisesti, suositusten tai korkeintaan väljästi sitovien ohjeistusten voimin, rakentavassa yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kanssa.

Myös ammattiyhdistysliike on ollut mukana yhteisten pelisääntöjen kehittelyssä. Se on kuitenkin suhtautunut epäilevästi vapaaehtoisuuden voimaan ja vaatinut sitovuutta yrityksiä koskevaan sääntelyyn. Syy on selvä: ammattiliitot tuntevat tehdassalien, kauppakeskusten ja plantaasiviljelmien todellisuuden. Eikä se todellisuus useinkaan vastaa palkituissa raporteissa tai eettisissä julistuksissa piirrettyä kuvaa suuryhtiön toiminnasta.

Mikä saa yrityksen tekemään aitoja, kouraantuntuvia muutoksia tuotantoketjunsa työolojen valvontaan ja omiin hankintakäytäntöihinsä?  Vapaaehtoisuusko, sosiaalinen vastuuntunto tai usko eettisyyden markkinointivoimaan?  Ei siltä näytä.

Huipputuloksia tahkoava elektroniikkajätti Apple pelastautui vast’ikään yritysvetoisen eettisyysverkoston FLA:n suojelukseen, kun toistuvat paljastukset sen sopimusvalmistajien kehnoista työoloista havahduttivat jo brändiuskovaisetkin kyselemään kiusallisia. Tony Hilfigerin, Calvin Kleinin ja useiden muiden luksusmerkkien vaatteita Bangladeshissa tuottava suuryhtiö PVH Corporation taipui sekin vasta äänekkään kampanjoinnin ja järkyttävien paljastusten jälkeen solmimaan tehtaiden paloturvallisuutta edistävän sopimuksen ammattiliittojen ja kampanjaverkostojen kanssa. Entäpä hengenvaarallinen hiekkapuhallus farkkujen tuotannossa, nälkäpalkat urheiluvaateteollisuudessa, lapsityöläiset suklaafirmoille tuottavilla kaakaoplantaaseilla? Mihin noista ongelmista yhtiöt olisivat kunnolla puuttuneet ilman ay-liikkeen ja kampanjaverkostojen jatkuvaa ahdistelua? 

Tuoreiden esimerkkien valossa näyttää vahvasti siltä, että vapaaehtoisen porkkanan sijasta yhtiöiden käytökseen vaikuttaa käytännössä keppi: pelko pitkäaikaisesta maineen menetyksestä, kuluttajien kaikkoamisesta, työrauhan katoamisesta ja tuloksen notkahduksesta. Ammattiliitoillehan tämä päätelmä tuskin on uutinen.

______________________________________________________
Julkaistu SASKin Työmaana maailma -lehdessä toukokuussa 2012

Eturintaman uutisia

Monikansallinen jättiyhtiö Nestlé taipui maaliskuussa siihen, että sen indonesialaisessa kahvitehtaassa toimiva ammattiliitto saa neuvotella palkoista ja työehdoista tehtaan johdon kanssa.

Nestlén konsernijohdon ja alan kansainvälisen ammattiliiton IUF:n sopimus lopetti samalla kolme vuotta kestäneen kansainvälisen kampanjan yhtiötä vastaan.
Nescafeta purkittavien työläisten ammattiliitto joutui ennen kampanjaa ja varsinkin sen aikana ankaran painostuksen kohteeksi. Panjangin tehtaan johto kieltäytyi neuvottelemasta liiton kanssa ja ahdisteli sekä sen aktiiveja että jäseniksi tiedettyjä työntekijöitä. Emoyhtiö taas vastusti viimeiseen asti puuttumista tehtaansa tapahtumiin.

Miksi Nestlé kävi kolmen vuoden katkeran kamppailun, jotta yhden indonesialaisen kahvitehtaan työläiset eivät pääsisi neuvottelemaan omista palkoistaan ja työehdoistaan? Yhtiöhän on jo pitkään pyrkinyt parantamaan boikoteissa ja kuluttajakampanjoissa kolhiutunutta mainettaan. Se on laatinut eettiset ohjeistot ja mm. lanseerannut tuotteita, joissa käytetään Reilun kaupan sertifioimia raaka-aineita.

Syynä on tartunnan pelko. Kun yhden tehtaan ammattiliitto pääsee neuvottelemaan palkoista, samaa vaaditaan pian naapuritehtaissakin. Halvimman tuotantotavan  ja alenevien tehdashintojen tavoittelu vaikeutuu.

Nestlé toimii kuten useimmat muutkin globaalia tuotantoa hyödyntävät merkkiyhtiöt. Niiden strategioissa ammattiliitoista vapaat vyöhykkeet ovat valtavirta-ajattelua, se toivottavin olotila. Vastuullisuusaloitteillaan pisteitä kerännyt urheilujätti Nike tähdentää sekin sijoittajilleen, että yhtiön toimipisteet ovat pääosin ”trade union free”, vapaita ammattiliitoista.

Nestlén ja IUF:n sopimus on hyvä uutinen sekä indonesialaisille että suomalaisille ay-aktiiveille. Kampanjointi johtaa tuloksiin, ja ammattiliittojen kansainvälisellä verkostolla on vaikutusvaltaa.
Samalla tapaus muistuttaa, että ay-vastaisuus ei ole maailmalla katoava, vaan kasvava ilmiö. Ja kuten kaikki globaalin työelämän valtavirtaukset, ay-vapaat vyöhykkeetkin pyrkivät ennemmin tai myöhemmin myös meille.

Omaa liittoansa ja omaa järjestäytymisoikeuttaan joutuu puolustamaan. Siksi kannattaa huolehtia myös globaalin verkoston heikoimmista lenkeistä. Ay-sisaret ja veljet maailmalla ovat nyt eturintamassa.

__________________________________________________________
Julkaistu kolumnina Ammatissa Pro -lehden toukokuun 2011 numerossa