Kiinalaisia hassuttamassa

Expert-ketjun palkitussa tv-mainoksessa tehdas saa puhelimitse miljoonan digiboksin tilauksen Suomesta. Tilausehdot kuullessaan hupaisa kiinalainen pääpomo ensin raivoaa, sitten mykistyy ja sopertaa lopulta puhelimeen pakotetun kohteliaasti: ”Kyllä onnistuu”.

Mainoksella on myös jatko-osia, joista yhdessäkään ei käydä varsinaisen tehdassalin puolella. Se onkin viisasta, sillä jo nyt mainostoimisto liikkuu heikoilla jäillä. Tai liikkuisi, jos oltaisiin jossain muualla kuin pienten markkinoiden ja vähäväkisten kuluttajaliikkeiden Suomessa.

Mainoksen nähtyään moni tulee miettineeksi, miten tarina jatkuisi tosielämässä. Mitä kiinalaistehtaassa alkaa puhelun jälkeen tapahtua?

Kuvittelua helpottaa huomattavasti, jos nähnyt pari kuuluisaa televisiodokumenttia, esimerkiksi Micha Peledin Teddy Bear Films –yhtiön tuottaman ”China Bluen”, suomalais-ranskalaisen Making Movies –tuotannon ”Säädyllinen tehdas” tai vaikkapa ruotsalaisten järjestöjen tekemän dokumentin ”Tomtens verkstad”, Joulupukin työpaja. Ne ovat kaikki mainioita jatko-osia Expert-mainokselle. Tosin ne vievät ajatukset hieman eri raiteille kuin trailerin tekijät lienevät kaavailleet.

Kirjallista tukea ajatuksenlennolle saa kesän alussa julkaistusta tutkimuksesta, joka kertoo olympialaisten logotuotteita valmistavista kiinalaistehtaista. Niissäkin tarinan alku on sama kuin Expert-kauppiaiden tv-mainoksessa. Suuri asiakas ottaa yhteyttä ja tilaa miljoona selkäreppua tai lippalakkia. Tilauksen ehtona on asiakkaan sanelema yksikköhinta ja huippunopea toimitusaikataulu. ”Kyllä onnistuu”, tehtaanjohtajat vastaavat ja panevat myllyn pyörimään.

Seuraus: työntekijät raatavat putkeen yli 70 tunnin työviikkoja, viikonloppuvapaita ei ole eikä ylityökorvauksia makseta. Työhön tullaan sairaanakin, sillä yhden päivän poissaolosta menettää kolmen päivän palkan. Äitiyslomia ei tunneta, ja muutenkin Kiinan työlainsääsäntöä rikotaan mennen tullen. Tuloksena uurastuksesta työntekijät saavat kouraansa palkan, joka voi olla alle 65 prosenttia laillisesta minimipalkasta.

Tilauksen tekijät voivat hyvinkin olla Expertin tapaisia kansainvälisiä ketjuja, jotka ostovoimallaan pystyvät pakottamaan tavaratoimittajansa alihintaan ja ylikireään aikatauluun. Samaan hengenvetoon ne vaativat tehtailijoita kunnioittamaan työlainsäädäntöä ja asiakasyhtiön omia eettisiä koodistoja. Yhtälöstä selviytyäkseen kiinalaiset valmistajat kehittävätkin monimutkaisen huijausjärjestelmän, jonka avulla isojen ostajien tehtaalle lähettämät tarkastajat pidetään tyytyväisinä.

Expert-mainosta katsoessani mietin, kumpi sen suunnittelija mahtaa olla: todellisuutta tuntematon jästipää vai laskelmoiva kyynikko, joka kylmästi luottaa suomalaisen kuluttajan tietämättömyyteen tai piittaamattomuuteen tuotteen valmistusoloista.

Jos olisin tv-toimittaja, olisi vaikea vastustaa kiusausta tuottaa kilpaileva mainos. Se voisi käsitellä esimerkiksi koulureppuja, nehän ovat juuri nyt suuri hittituote.

"Kyllä onnistuu”, huutaa tehtaanjohtaja puhelimeen ensimmäisessä mainostrailerissa. Seuraavassa hän marssii pikkupomojen kanssa työntekijöiden asuntolaan, jossa tytöt nukkuvat kuuden hengen huoneissa 18-tuntisen työvuoron uuvuttamina.

”Ylös unikeot ja mars-mars töihin”, johtaja karjaisee iloisesti. ”Suomesta tuli miljoonan repun tilaus, ylityövuoro alkaa heti, ja nukkumaan ehtii seuraavassa elämässä.”

”Kyllä onnistuu”, nauravat pikkupomot makeasti.

________________________________________________________________

Kolumni julkaistiin Toimihenkilöunionin PRO-lehdessä elokuussa 2007.*) Jutun perusteena on sarja Expert-ketjun tv-mainoksia, jotka olivat nähtävillä ketjun nettisivuilla. Nettikeskusteluissa sarjaa nimitettiin "Expertin kiinalaismainokseksi". Ääniversion katselussa selvisi, että mainoksessa puhutaankin japania. Mitä Expert tällä viestittää: lue juttu "Tarinoita tavaroista".

Kyläkauppias globaalina piiskurina

(15.2.2007)

En ole käynyt Keskisen kyläkaupassa, mutta ei ole syytä epäillä, mitä kauppias toimintansa perusajatuksena julistaa. ”Sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saadaan.”

Ei pelkoa, että Tuurin asiakkaitten tarvitsisi vaivata päätään yhteiskuntavastuulla, hankintaketjun läpinäkyvyydellä tai pitkäaikaisella kumppanuudella paikallisten tavaratoimittajien kanssa. ”Miksi maksaa enemmän, jos saman tuotteen saa halvemmalla”, mahtipuodin kotisivu kiteyttää.

Kiinalaisesta farkkutehtaasta kertovassa China Blue –dokumentissa brittiläinen ostaja kiristää kohteliaasti mutta määrätietoisesti tehtaan johtoa entistä tiukempaan toimitusaikatauluun ja alennettuun yksikköhintaan. Johtaja pelkää asiakkaan menetystä ja hyväksyy ehdot. Niinpä tytöt uurastavat 19 tunnin yhtämittaisia työvuoroja ilman ylityökorvauksia tai lepopäiviä. Tehdas rikkoo karkeasti Kiinan työlakia, mutta omistaja ja johtajahan on entinen poliisipäällikkö, jonka hyvä veli –verkostot toimivat.

Amerikkalaisten yliopistojen vaatehankintoja valvova järjestö arvioi, että globaalin talouden pahimpia orjapiiskureita eivät ole roistomaiset tehtaanjohtajat, vaan isojen kauppaketjujen ja merkkiyhtiöiden ostajat. Toimitusaikoja tiukentamalla, hinnanalennuksia kiristämällä ja varoituksetta toimittajia vaihtamalla paikalliset tehtaat ajetaan niin ahtaalle, että niiden on sopimuksista selvitäkseen lopulta pakko käyttää epäinhimillisiä työaikoja ja nälkäpalkkoja.

Kuuluisa esimerkki on maailman suurimman kauppajätin Wal-Martin ”Plus yksi” –periaate. Se edellyttää, että yhtiön tavaratoimittajan on uusia tilauksia saadakseen pystyttävä joka vuosi joko alentamaan tuotteen hintaa tai parantamaan sen laatua. Synnittömiä eivät ole nekään yritykset, jotka omissa eettisissä ohjeissaan edellyttävät säädyllisiä työoloja. Myös ne vaativat yleisesti valmistajiltaan määräaikoja, jotka tehdas pystyy pitämään vain eettisiä ohjeita rikkomalla.

Tuurin kyläkaupan kotisivujen rinnalla katson kuvaa kahdesta kauniista kiinalaistytöstä. He ovat nipistäneet silmäkulmiinsa pyykkipoikia, jotta eivät nukahtaisi farkkupinojen ääreen tehtaan hihnalle. Tytöt näyttävät hyvin nuorilta - China Blue –dokumentin päähenkilö on vain 16-vuotias.
Univelkaisten tyttöjen käsien kautta farkut päätyvät Wal-Martin halpahalleihin eri puolille maailmaa. Kuka tietää, kenties joku puoli-ilmainen ylijäämäerä on eksynyt myös Keskisen myyntipöydille.

Tuleeko Tuurin kyläkauppiaasta siis tällä yhtälöllä globaalin kaupanhieronnan konna ja köyhien kiinalaisten hiostaja?

Veljekset Keskinen Oy:n kotisivuilla Tuuriin pystytettyjä rakennusmonumentteja verrataan vaatimattomasti Pariisin Eiffel-torniin, New Yorkin Vapauden patsaaseen ja Pisan vinoon torniin. Onneksi monumentit kertovat enemmän yhtiön vetäjien tyylitajusta kuin sen markkinavoimasta maailmalla.

Wal-Martin tai Tescon, jopa Stockmannin ja Keskonkin korvissa Tuurin mahtikauppiaan uho on kärpäsen surinaa. Yksinään maailman keskiset eivät riitä kääntämään globaalitalouden pelisääntöjä mihinkään suuntaan. Mutta yhdessä he jo auttavat ylläpitämään työoloista ja sosiaalisista seurauksista piittaamatonta kierrettä, jota kansainvälinen ay-liike kutsuu osuvasti termillä ”Race to the bottom”, kilpajuoksu pohjalle saakka.

Entä se helppoheikin elämännäkemys, mitä kyläkauppias riemukaarellaan ruokkii: että vain tavaran hinnalla on väliä, ja että vain yhä halvempaa tavaraa me kuluttajat elämältä ja maailmalta odotamme.
Olemmeko me todellakin niin tolloja?
_______________________________________________

Teksti on alunperin julkaistu kolumnina Pro Toimihenkilöunioni -lehdessä helmikuussa 2007. Veljekset Keskinen Oyn toimitusjohtaja ja pääomistaja Vesa Keskinen nosti kolumnin johdosta kanteen törkeästä kunnianloukkauksesta. Syytteet hylättiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.