Suositun turistihotellin kulmilla Maputon Karl Marx -kadulla
kohoaa jättimäinen rakennustyömaa. Sen betonipilareissa roikkuu punaisia
banderolleja, jotka lähempää katsottuna paljastuvat kiinankielisiksi.
Kiinalaisella rahalla operoiva yhteisyritys China MZ Lda pystyttää
monitoimirakennusta pääkaupungin ydinkeskustaan alueelle, jossa väitetään olevan
vanhan keskustan suojelukaava.
 |
| Ammattiliitolla ei ole asiaa Karl Marx -kadun työmaalle. |
Mosambikissa juuri vieraillut SASKin opintomatkalaisten joukkue ei tehnyt työmaakäyntiä Karl
Marx –kadun rakennustyömaalle. Sinne ei
ole asiaa myöskään rakennustyöläisiä edustavalla ammattiliitolla, vaikka maan
laki turvaa rakentajille järjestäytymisoikeuden ja liitolle toimintaoikeudet
myös työpaikalla.
Kiinalaiset suuryhtiöt voivat olla piittaamatta
ammattiliitoista ja Mosambikin työlainsäädännöstä, ammattiliiton edustaja
sanoo. ”Jostain syystä” ne ovat hallituksen erityisessä suojeluksessa, hän
lisää.
Enempää selityksiä ei tarvitakaan. Keskustelu valtiojohdon
ja suuryhtiöiden salaisista investointisopimuksista jatkuu Mosambikissa sekä
julkisesti että pinnan alla. Kukaan ei tunnu tietävän, millaisia etuja ja
millaista suojelua millekin yhtiölle on miljoonainvestointien vastalahjaksi
tosiasiassa luvattu. Jokainen taas pitää itsestään selvänä, ettei jokaista
suurta sopimusta tarkasti valvova presidentti lähipiireineen ole jäänyt nuolemaan
neuvottelujen tuloksena näppejään.
Hiili, kaasu, öljy, metsävarat ja muut luonnonrikkaudet ovat
houkutelleet Mosambikiin yhä kasvavan määrän ulkomaisia yhtiöitä ja
synnyttäneet kymmenittäin miljoonaluokan hankkeita, jopa muutaman miljardiluokan megaprojektin. Niiden voimalla
Mosambikin talouskasvu on jo vuosia ollut eteläisen Afrikan nopeinta. Kasvunumeroista
huolimatta maan sijoitus inhimillistä kehitystä mittaavissa indekseissä ei ole
rakettimaisessa nousussa, päinvastoin. Merkittävä osa investointien synnyttämästä
vauraudesta on valunut ulos maasta. Mosambikiin jäänyt osa taas näyttää
nykyisillä ehdoilla hyödyttävän aivan liian harvoja.
Tilanne on tuttu muistakin luonnonvaroiltaan rikkaista
kehittyvistä maista. Sitä on yritetty korjata kehitysyhteistyöhankkeilla,
joissa rahansaannin ehdoksi on voitu sopia tukku eriarvoisuutta,
demokratiavajetta ja korruptiota suitsivia ehtoja. Niiden voima käy kuitenkin
vähäiseksi, kun minkä tahansa suuryhtiön kanssa solmittava megaprojekti ylittää
loppusummaltaan kymmen- tai satakertaisesti kehityshankkeiden kutistuvat budjetit.
Kun jätti-investointi on tarjolla ilman poliittisia ehtoja, kasvaa myös vallanpitäjien
halua pyyhkiä pöytää avustajien hyvää tarkoittavilla vaatimuksilla.
Kestävällä tavalla eriarvoisuus voi tietenkin vähentyä
vasta, kun kansalaisyhteiskunta maan sisällä kykenee synnyttämään riittävän
vahvan poliittisen ja rauhanomaisen muutospaineen. Mosambikissa tuo
rauhanomainen muutosvoima voisi hyvinkin olla ammattiyhdistysliike, joka
jäsenpohjaltaan kuuluu eteläisen Afrikan vahvimpiin ja jonka toiminnalle maan
lainsäädäntö antaa ainakin paperilla pitkälle menevät mahdollisuudet.
Entisen vapautusliikkeen ja nykyisen valtapuolueen lapsena
syntynyt ammattiyhdistysliike on jo jonkin aikaa pyrkinyt eroon vanhasta
talutusnuorastaan. Se on ottanut etäisyyttä maan hallituksen tapaan tehdä
poliittisia päätöksiä ja vaatii julkisesti lisää läpinäkyvyyttä suuryhtiöiden
kanssa tehtäviin investointisopimuksiin. Se haluaa pääsyn myös niille
työmaille, jotka ”jostakin syystä” ovat vielä ammattiliitoilta kiellettyjä.
Tätä kehityskulkua myös suomalaisten ammattiliittojen on
syytä tarkasti seurata ja olla sitä mahdollisuuksiensa mukaan tukemassa. Onhan
Mosambikin luonnonvarojen ääreen pyrkimässä myös suomalaistaustaisia
yhtiöitä.
-------------------------------------------------
Teksti on julkaistu SASKin Työmaana maailma -lehden pääkirjoituksena 13. joulukuuta 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti